HÄMEEN HOVAWARTIT - HÄH?

 

Hämeen Hovawartit on Suomen Hovawart ry:n alaisena toimiva epävirallinen yhteisö, jonka tarkoituksena on liittää yhteen Hämeen alueen hovawartit omistajineen niin koulutusten kuin muunkin mukavan yhdessäolon merkeissä. HÄH:llä on ohjattuja tottelevaisuuskoulutuksia kerran viikossa, mukaan voi tulla niin aloittelijat kuin kilpailevatkin koirakot. Harjoitukset tehdään koiran tason mukaan ja mukaan voi tulla jo heti pennun kanssa, kunhan rokotukset ovat kunnossa.

Hämeen hoffien toimintaan on helppo tulla mukaan, koulutus on ilmaista jos ei toisin mainita (mahdolliset ulkopuoliset kouluttajat) ja treenejä voi tulla katsomaan ja touhuun tutustumaan ihan milloin vain! Tärkeintä toiminnassamme on koirien ja ihmisten yhteinen ajanvietto kaikenlaisen mukavan puuhastelun parissa. Tapahtumia ja toimintaa järjestetään koulutettavien toiveiden mukaisesti ja kentällä saa käydä omatoimisestikin treenaamassa. Tottiskoulutusten lisäksi tarjolla on myös tarjolla tutustumisia eri lajeihin (haku, jälki, rally-toko, vetohiihto, agility...) ja käymme usein yhdessä myös koiralenkeillä.

 

Tästä porukasta löytyy yhdessä tekemisen meininkiä!

 

Toivotamme kaikki hovawartin omistajat ikään ja tasoon katsomatta lämpimästi mukaan toimintaan!

 

 hoffit, häme, hämeen hoffit, hovawart, pirkanmaa, tampere, kangasala